Elo Jokinen 26.9.1950-11.8.2024

” Osa meistä on kuullut hänestä tarinoita, osa sai oikeuden tutustua suureen persoonaan henkilökohtaisesti.”

Elo Jokinen

26.9.1950 – 11.8.2024

SPL Saimaan perustajajäsen ja kunniajäsen, Raumalla syntynyt, Elo muistetaan ympäri Suomen. Osa meistä on kuullut hänestä tarinoita, osa sai oikeuden tutustua suureen persoonaan henkilökohtaisesti. Elon persoona ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi vuosien saatossa.

Elo aloitti koiraharrastuksensa toimien ensin pitkään Palveluskoiraliitossa ja siirtyi sieltä Saksanpaimenkoiraliiton toimintaan mukaan 80-luvulla. Elo osallistui SPL:n koulutuksiin aktiivisesti, milloin ollen kesäleirillä kouluttajana, milloin seuraamassa saksalaisten kouluttajien seminaareja. Hänelle myönnettiin SPL:n Kultainen ansiomerkki vuonna 2005.

90-luvun alkupuolella Elo oli kehittämässä Rajavartiolaitoksen ja Poliisin koiratoimintaa. Hänelle myönnettiin Rajavartiolaitoksen Ansiomitali vuonna 2021. 

Hän oli aktiivisesti SPL Saimaan toiminnassa mukana aina alaosaston perustamisesta asti osallistuen harjoituksiin joko katselemalla tai hihaa heiluttaen aina 2010-luvulle saakka. Elo oli myös pitkään Saimaan johtokunnan jäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja. 

SPL Maalimieheksi Elo pätevöitiin vuonna 1989 ja vuoden maalimieheksi hänet valittiin vuonna 2011. Elo koulutti useita SPL Maalimiehiä, osa heistä toimii yhä aktiivisesti kouluttaen saksanpaimenkoiria ja vieden eteenpäin SPL-henkeä. Elon mentoroimana on pätevöity myös pari SPL Koulutusohjaajaa.

Vaikka liikkuminen kävi Elolle vuosien saatossa yhä hankalammaksi, hän oli aina kiinnostunut Saimaan tapahtumista, kyseli tuttujen koirakuulumisia ja luki SPL-lehden. Erityisen tärkeitä hetkiä Elolle olivat Saimaan voittamat Joukkuemestaruudet Suojelun SM-kilpailuissa vuosina 2009 ja 2020.

Monet ystävät muistavat Elon hyvänä ystävänä, kärsivällisenä kouluttajana, kunnioitettavana mentorina ja melko loivaliikkeisenä maalimiehenä. Häntä muistellessa monikaan ei voi välttyä hymynkareelta suupielessään.

Mieleen painunut lause Elolta, jossa tiivistyy hyvin  ajatus ja ymmärrys persoonasta, sekä kunnioituksesta ja vuorovaikutuksesta kouluttajan ja koulutettavan välillä, oli sitten kyse koirista tai ihmisistä: ”Kuin olisi pikkulintu kämmenellä, Jos et pidä kiinni, se lentää taivaan tuuliin  ja jos puristat liikaa, jää käteen pelkkää paskaa”

Ystävien puolesta, Anu